22.01.2012
Green Hot Jalopeno Poppers kävi pokkaamassa syksyn 2011 yleisön suosituimman Sunday Rocks yhtyeen palkinnon. Niinpä herrat Arto, Jori, Lasse ja Ville matkaavat jonnekin päin Suomea katsomaan suosikkiaan palkintolipuilla. Ville itse asiassa tekee tämän historiallisesti toisen kerran. G.H.J.P. veti myös mahtavan vierailevan basistin kanssa, varmuuden vakuudeksi, jälleen aivan mielettömän keikan, jonka videomateriaaliin joutuu todennäköisesti laittamaan merkinnän k-18 ;)
Kilpailu oli yleisön antamien pisteiden valossa äärimmäisen tiukka ja kovatasoinen, huom. yleisön, joka voittajan äänestää. Ja niin pitää ollakin, sillä se vaan kertoo bändien onnistuneista keikoista sekä hyvästä ainakin lähipiireihin kohdistuneesta "markkinoinnista". Hattua täytyy jälleen kerran nostaa kokemattomimmille ja jopa debyyttinsä tehneille orkestereille. Juuri sellaisia porukoita Gringon lavalla onkin tarkoitus nähdä. Ja onhan tämä kuitenkin ensimmäinen kerta, kun palkinto menee erittäin kokeneille soittajille. Eipä silti; G.H.J.P. on voittonsa ansainnut: Sen verran hullu, viihdyttävä ja taidokas on tämä projekti. Vai johtuuko kaikki sittenkin vain vähäpukeisuudesta ja kauniista miesvartaloista...
Voittanutta yhtyettä äänestäneiden joukosta arvottiin Erika Hakala, joka palkitaan myös kahdella G.H.J.P.:n valitsemalla keikkalipulla. Lisäksi Katja Saarenpää voitti kaikkien sunnuntai orkestereita kommentoineiden joukosta 50 euron lahjakortin Oy Fondis Ab:n ravintoloihin.
El Gringo kiittää kaikkia syyskauden yhtyeitä ja yleisöä sekä toivottaa lämpimästi uudet ja miksei vähän kokeneemmatkin orkesterit tervetulleiksi Gringon lauteille! Ei muuta kuin keikkaa bookkaamaan...
04.12.

Voihan sukkamunassa, mikä ilta!!! "Edes Scovillen asteikko ei riitä kuvaamaan bändin kovuutta ja kuumuutta!" http://fi.wikipedia.org/wiki/Scovillen_asteikko Jyse osui kyllä naulan kantaan. "One of the best show I've seen here... Thanks!" Ja nyt sitä suitsutusta: "Loistava show; ihan kuin oikea RHCP! Jätkillä on asenne kohdillaan!" "Aivan mahtava keikka ja hyvä meininki! Ville on vitun hyvä ja kuuma basisti ja laulajalla oli hyvät Anthonyn elkeet!" "Laulajalla kyllä oikean rokkarin elkeet! Kyllä rumistakin miehistä saa kuumia, kun iskee ne lavalle soittimien kaa ;)" Niin ja puolialastomina... "Hienot boxerit ja hyvin vedetty!" Rumpalille iso .... ;)" Seuraavasta ei oikein tiedä, onko vitsi vai ei: "Pojat osaa todella soittaa, varsinkin basisti. Mutta ois ollu kiva kuulla, mitä muuta ne osaa paitsi Peppersin biisejä... N.s. "väliajalla" laulaja veti Paranoidia yms. ja kuullosti heti paljon paremmalta. Huumori toimi!" Vai niin... Loppuun vielä hieman aprikointia: Mahtaako Orre olla se taikakalu, joka siivittää monesti Gringossa soittaneet bändikaverinsa yleisöäänestyksen voittajiksi. Onhan Villellä jo yksi palkintokeikkamatka tehtynä.... Iiiiiso käsi GHJP
-----------------
GIVE IT AWAY @ 23:00
Noniin nyt olisi se aika vuodesta kun kaljamahakvartetti ottaa paidat pois ja tulkitsee Red Hot Chili Peppersin hittejä ja ei niin hittejä mutta myös raivokkaita ralleja! Bändinä toimii samainen joukko ärräpäitä jotka vetivät pippurit sukissa 2011 Band Jameissa amarillossa mutta tällä kertaa täyspitkän setin verran! Eli tulkaa mukaan juhlistamaan tätä musiikin ja pula-ajan hunks-shown multihuipentumaa!
Bändi:
Arto Pitkänen: Rummut, taustalaulu
Jori Vainio: Kitarat, taustalaulu, synttärisankari
Lasse Känsäkangas: Laulu, sexräpit
Ville Orrenmaa: Basso, yleinen häröily